lauantai 19. syyskuuta 2009

10 000 kävijää!

Keittokulman laskuri napsahti tänään yli 10 000 kävijän! Ihan mahtavaa! Laskurin pitäisi laskea vain uniikkeja kävijöitä, eikä saman kävijän käyntikerran kaikkia klikkauksia. Mene ja tietä, mutta kivalta tuntuu että blogi on löytänyt lukijoitakin. Kommentteja on vähänlaisesti, mutta taitaa täällä joku kuitenkin käydä :)

Juhlan kunniaksi poimitaan kukkapenkistä yksi lilja ja poksautetaan cava-pullo auki. Ja tuo kuvan cava on muuten oikein hyvää.

.riikkis

maanantai 14. syyskuuta 2009

Maanantai-illan soijasuikalelaatikko

Välillä tuntuu, että kunnollisten proteiinipitoisten kasvisruokien keksimiseen saa ihan kunnolla vaivata päätään. Helppohan sitä on yhdistellä kasviksia ja juustoja, mutta ainakin meidän kasvisruoissa proteiinipitoisuus jää usein surkeaksi.

Soija toimii hyvin kasvissyöjän proteiinilähteenä ja siitä kyllä saa kehiteltyä kaikenlaista, kunhan jaksaa vähän soveltaa. Rakenteen saa hyväksi kun jaksaa käyttää suikaleet vielä pannulla keittämisen jälkeen.

Maanantai-illan soijasuikalelaatikko menee näin:

reilu 3 dl soijasuikaleita
pala purjoa
puolikas kesäkurpitsa
neljä tuoretta herkkusientä
tölkki paseerattua tomaattia (vaikkapa Mutti 370 g)
ruokakerma
puolikas paketti voimakasta Koskenlaskijaa
7 dl täysjyvä-fusillia
kolme mietoa chiliä
suolaa, mustapippuria, rosmariinia
kasvisliemikuutio
korppujauhoa

Soijasuikaleet keitetään runsaassa vedessä kasvisliemikuution kanssa noin 10 min ja valutetaan niistä neste pois. Samoin pasta keitetään vähän al denteksi pussin ohjeen mukaan. Pilkotut purjo, kesäkurpitsa ja sienet kuullotetaan pannulla, sekaan lisätään soijasuikaleet ja paistellaan hetki. Maustetaan pippurilla, chilillä ja rosmariinilla.

Uunivuokaan kipataan keitetty pasta, kasvispaistos, palasteltu Koskenlaskija, tomaattimurska ja ruokakerma. Sekoitetaan. Päälle ripotellaan korppujauhot ja paistetaan 200 asteessa noin tunti.

.riikkis

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Kantarelli-rucolapasta


Tämä syksy näyttää muodostuvan ihan mahtavaksi sienten osalta. Kantarellien kanssa saa käyttää jo mielikuvitusta, niitä kun kertyy pakastepussin päivävauhdilla. Ilollahan sieniä pakastaakin, eipähän tarvitse ostaa talvella niin paljon herkkusieniä.

Tänään kokkasin ystäväni Kaisan vinkistä pastaa ilman kermaa. Kermakastikehan on sienten perusseuralainen. Hyvin toimii ilman kermaakin! Voita oli tosin pakko laittaa mukaan, koska mun mielestä tuoreet metsäsienet nyt vaan kaipaavat sitä.

Pasta-ainekset:

tuoreita kantarelleja
purjoa
kesäkurpitsaa
rucolaa
parmesaania
pari valkosipulinkynttä
voita, oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria

kaveriksi täysjyväpastaa

Sienet puhdistetaan, pilkotaan ja annetaan olla pannulla kunnes kaikki neste on poistunut. Sekaan laitetaan pieni pala voita, pilkotut valkosipulit, purjo ja kesäkurpitsasiivut. Kuullotetaan hetki ja maustetaan suolalla ja mustapippurilla. Kun kasvikset ovat sopivan kypsiä, siirretään sivuun levyltä ja lorautetaan sekaan vähän oliiviöljyä.

Lautaselle laitetaan ensin keitetty pasta, sitten sienipaistos, päälle tuoretta rucolaa ja reilusti parmesaanilastuja.

.riikkis

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Chiliterveiset


Ylhäältä alas apache, pl 260560 ja inca red drop

Helmikuussa chilinsiemeniä istuttaessa kuvittelin kasvattavani chilit parvekkeella ruukkupuutarhassa. Aina homma ei mene suunnitelmien mukaan ja ennen juhannusta taimet joutuivat oikeaan kasvihuoneeseen. Kasvihuone on osoittautunut tosi hyväksi, mutta sen myöhäinen valmistuminen ja siten kasvien sinne siirtäminen näkyy myöhäisessä satokaudessa. Tomaatit ja suurin osa chileistä ovat edelleen vihreitä. Tarvitaan siis vielä aurinkoisia päiviä ja lämpimiä öitä...


Vaikka miten yritin olla järjestelmällinen ja pitää lajikkeet selvillä, onnistuin kuitenkin lopulta sotkemaan osan niistä. Kun kaikki taimet eivät mahtuneet kasvihuoneeseen, jätettiin osa altakastelevaan parvekelaatikkoon lasikuistille. Hyvin ne ovatkin siinä pärjänneet. Kaksi on ihan selkeästi apachea ja tämä kolmas ilmeisimmin pink habanero.



Inca red drop tekee paljon pieniä chilejä. Osa on puoliksi syöty ja syyllinenkin löytyi etsinnäin jälkeen ydestä palosta: pullea vihreä toukka! Miten ne syövät chiliäkin?



Paras sato näyttää tulevan koko ajan parhaiten kasvaneesta pl 260560:sta. Istutin kasvihuoneeseen neljä tainta ja niistä onkin muodostunut melkoinen chiliviidakko. Vihreitä palkoja on ihan hurjan paljon, osa alkaa jo onneksi punertaakin. Tämä lajike on tosi mieto, melkein kuin tavallinen paprika mutta hyvällä jälkipotkulla. Tästä voisi vaikka keittää salsaa yhdessä tomaattien kanssa.



Tomaatteja istutin alkukesällä yhden tavallisen, kaksi kirsikkatomaattia ja alle kaksi pientä ruukkutomaattia. Viimeksi mainitut täytyi siirtää pois isojen tomaattien varjosta, joten kasvihuoneeseen jäi kolme tainta. Kirsikkatomaateissa on valtavia terttuja vihreitä pikkutomaatteja. Ostimme kasvihuoneeseen pakkasvahdinkin, josko sillä saisi pidennettyä kasvukautta sen verran että tomaatit ehtisivät kypsyä. Tähän saakka yöt ovat onneksi olleet tosi lämpimiä.

.riikkis

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Pätkiskakku on ihan parasta


Sunnuntaina piti kehittää jotakin tarjottavaa aitatalkoisiin. Leipominen ei ole mikään mun ykköshuvi, mutta sitten muistin pätkiskakun! Mahtavan hyvä ja syntyy ilman ihmeellisiä kommervenkkejä. Ei tarvitse edes sotkea sähkövatkainta. Suklaan sulattaminen on tietenkin oma hommansa, mutta vesihauteessa sekin onnistuu aika näppärästi.

Ohjeesta on varmaan monia variaatioita, mutta alkuperäinen (?) löytyy tästä. Ripottelin lopuksi kakun päälle Marianne-raetta ja se sopikin tarkoitukseen oikein hyvin.

.riikkis

Kantarellisoppa


Kesä ja alkusyksy ovat olleet sienten puolesta ihan mahtavia. Olen palannut melkein joka päivä koiralenkiltä taskut täynnä kantarellejä. Pussiahan ei voi ottaa mukaan, koska silloin ei löydä sieniä. Taikausko todettiin hölynpölyksi kun mukaan otettu kaupan hedelmäpussi on täyttynyt lenkillä noin puolilleen. Osa sienistä on pakastimessa ja on niitä syötykin aika ahkerasti.

Tein tänään varmaan ekaa kertaa koskaan kantarellikeittoa ja osui kyllä aika nappiin. Ohje löytyi Hesarin ruokatorstaista, eikä sitä muunneltu kuin vaihtamalla kanaliemi kasvisliemeksi ja valkopippuri mustapippuriksi. Kas näin (annos neljälle):

200 g kantarelleja
1 sipuli
50 g voita
5 dl kasvislientä
3 dl kuohukerma
suolaa ja mustapippuria

Sienet pilkotaan ja käännellään pannulla kunnes neste on kiehunut pois. Sekaan laitetaan voi ja pilkottu sipuli. Kuullotetaan hetki. Sekaan kaadetaan kasvisliemi (5 dl vettä plus kasvisliemikuutio), kuohukerma ja mausteet. Annetaan kiehua hiljalleen puoli tuntia. Lopuksi soseutetaan sauvasekoittimella. Mietin ensin että miksi ihmeessä, mutta oikeasti sopasta tuli tosi kuohkea tällä menetelmällä.

.riikkis

maanantai 24. elokuuta 2009

Oi ihana Budapest!


Ensimmäinen kuva menee langokselle,
ainoalle oikealle festarimätölle
(uppopaistettu leipä, ranskankermaa, juustoa, valkosipulia)

Kahtena peräkkäisenä kesänä Unkarin pääkaupungissa Budapestissä aikaa viettäneenä alan lämmetä ihan oikeasti kaupungin ravintolatarjonnalle. Hyvää perussettiä, seassa paljon hauskoja erikoisuuksia ja hintataso meikäläiseen verrattuna varsin kohtuullinen. Budan jälkeen Prahan ravintolat olivat kerta toisensa jälkeen pettymys. Piste Budalle siis.



Tällaisen juustohiiren näkökulmasta ruokalistat ovat ilahduttavia. Paistettua juustoa löytyy usein camembertiä, savujuustoa ja tavallista. Kylkeen grillattuja kasviksia ja tartar-kastiketta.


Syötiin yhtenä päivänä ketjuravintola Planet Sushissa lounasta. Valikoima oli yllättävän laaja ja ruoka hyvää. Jälkkäri oli paras naismuistiin: makirullia suklaasta, mansikoista ja hedelmistä. Rullat oli päällystetty mantelilastuilla ja lautaselta löytyi vaniljakastiketta. Ihan taivaallista.

Saman ketjun jenkkityylinen T.G.I Fridays´s on sekin ihan jees. Mutkatonta jenkkiruokaa, erikoisuutena jaakosta (lue: Jack Danielsista) valmistetut kastikkeet ja dipit. Ruokien innostamana oli aivan pakko ostaa kentältä mukaan oma jaakkopullo. Ihan kastikkeeksi vain.

Positiivinen löytö on Magyar utcalla sijaitseva Ruben -niminen ravintola. Minä valitsin monipuoliselta listalta lohimedaljongin tuorepastapedillä ja annos oli oikein mainio. Kuten myös jälkkäri creme brulékin. Viiniä saa seurueelle kätevästi isossa pullossa ja kohtuulliseen hintaan. Rubenissa alkuruoka, pääruoka, jälkkäri, vesi ja muutama viinilasi kustansivat reilut 15 euroa. Lounasaikaan paikasta löytyy edullinen kolmen ruokalajin lounassetti. Harmi ettei ehditty testata.

Muutaman varsin erikoisenkin ravintolan onnistuimme löytämään. Marxim Pub tarjoaa kommarihenkisiä pizzoja varsin autenttisessa ympäristössä. Sisustuksena on käytetty esimerkiksi piikkilankaa. Ruoka jää vähän sisustuksen varjoon, pizzat eivät ainakaan meidän käyntipäivänä olleet kovin kummoisia.

Dzungelissa
puolestaan pääsee valitsemaan istumapaikkansa joko merestä, savannilta, viidakosta tai piraattiluolasta. Sisustuksena löytyy isoja akvaarioita, kasveja sekä seinän kokoinen liskoterraario. Sisustus on tosi hieno, mutta pääruoat olisivat voineet olla parempiakin. Alkupalaksi syöty valkosipulikeitto ja erilaisilla tahnoilla päällystetyt leivät olivat kyllä oikein hyviä.

Hauska ravintolasuora löytyy Dob utca -nimiseltä kadulta. Katu oli molempina kesinä meidän lähikatumme, eli ravintolat tuli testattua useampaan kertaan. Melkein kadun päästä (Dob utca 60) löytyy supersympaattinen Pertu café. Valikoima on juomavoittoinen, muutamia leipiä ja croissantteja löytyy kylkeen. Omistaja on muuten mainio neuvoja kaupunkiin liittyvissä asioissa. Reittiä voi kysyä vaikkapa paikallisten suosimaan kauppahalliin.


Läheltä Pertua samalta puolen katua löytyy intialainen Shalimar. Keittiössä hääräävät oikeat intialaiset ja siltä ruoka maistuukin, ihan aitoa settiä. Ruoka on varsin kohtuuhintaista; palak paneer, puolikas osuus riisikulhosta ja naanleivästä, lasi viiniä ja toinen soodavettä kustansivat 12 euroa.


Tien vastakkaiselta puolelta löytyy ruokapaikan ja baarin yhdistelmä Bar Ladino. Listalla on sekä aamiaista, lounasta että illallistakin. Aamiaisesta testattiin pinaatti-vuohenjuustomunakas ja lounaasta kolmen ruokalajin setti. Lounas irtoaa hintaan 1190 paikallista rahaa eli noin viidellä eurolla. Kolmeen ruokalajiin saa esimerkiksi alkusalaatin, päivän pastan ja jälkkärin. Hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan.


Tämän kesän reissun aamiaispaikaksi vakiintui sympaattinen Cafe Spinoza (Dob utca 15). Aamiaislistalla oli kolme eri vaihtoehtoa, sen lisäksi valikoima bageleita ja täytettyjä patonkeja. Kahvi oli (kuulemma) kelvollista ja viimeisenä aamuna tuli testattua teekukasta haudutettu teekin. Harmi vaan hyvä tee meni hukkaan paikalliseen pahanmakuiseen vesijohtoveteen tehtynä... Iltaisin Spinoza tarjoaa elävää pianomusiikkia.


Viimeisenä iltana löydettiin sympaattinen teehuone ja -kauppa, Zöld Teknös Barlangja (mitä ikinä tarkoittakaan), joka myy irtoteetä laajasta ja erikoisesta valikoimasta. Myynnissä oli esimerkiksi cannabisteetä ja tryffeliteetä. Paikasta saa vuokrata oman rauhallisen ihanasti sisustetun huoneen ja tilata sinne pannullisen teetä. Käyntikortin mukaan paikka on valittu European Tea Associationin Vuoden parhaaksi teehuoneeksi 2008. Paikka löytyy osoitteesta Jokai utca 14 ja on ehdottomasti vierailemisen arvoinen.

Kaikella syömisellä on tietenkin hintansa. Kahden viikon jälkeen vaaka näyttää +3 kg. Taidankin hoitaa muutaman viikon lounaat salaatilla ja kasvissosekeitolla.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Sienirisotto


Tuli syötyä viikolla Prahassa erinomaista sienirisottoa. Siitä sitten idea omaan vastaavaan ja yritys laittaa paremmaksi. Sienet (tällä kertaa tatit ja kantarellit) löytyivät metsästä melkein talomme takapihalta ja muut ainekset olikin jo valmiina kaapissa. Eikun tuumasta toimeen.

2,5 dl risottoriisiä
2 dl voissa paistettuja metsäsieniä (paistettuina siis, tuoreena tuplasti tai triplasti)
20 cm purjoa
2,5 dl raastettua parmesaania
oliiviöljyä
pippuria
3/4 dl martini biancoa
1 rkl sitruunamehua
2 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
puoli tl sahramia
nippu ruohosipulia
pari oksaa sitruunamelissaa

Ensin kannattaa kerätä ne sienet, perata ne ja paistaa voissa pannulla valmiiksi. Valmiit sienet voi laittaa seuraavaksi sivuun odottamaan ruuan valmistumista. Varsinainen risoton tekeminen aloitetaan pilkkomalla purjo pannulle kuuman oliiviöljyn sekaan ja heittämällä siihen heti perään riisit. Niitä saa paistaa pannulla kolmisen minuuttia jotta riisit saavat kiiltävän pinnan.

Riisien päälle laitetaan soijakastike sekä martini bianco ja annetaan olla pannulla muutama minuutti kunnes nesteet ovat haihtuneet. Tämän jälkeen voi lisätä pilkotun sitruunamelissan, pippuria ja desin kuumaa vettä. Vesen lisäämistä jatketaan aina kun edellinen vesi on imeytynyt riiseihin ja niin kauan kunnes riisi on kypsää. Kypsän riisin sekaan lisätään sienet, ruohosipulisilppu, sitruunamehu ja parmesaaniraaste sekä lisää pippuria mausteeksi.

Homma oli siis helppo kuin mikä, mutta aikaa meni tunti. Sapuskaa riittää kolmeen annokseen ja oli todella hyvää. Parempaa kuin se Prahassa syöty....

-Pauli-

torstai 30. heinäkuuta 2009

Savulohisalaatti


Perussettiä, mutta lisätään silti. Kesällä jos/kun on kuuma, ei oikein tee mieli mitään tuhtia ruokaa. Silloin ruokaisat salaatit toimivat hyvin. Meillä homma menee yleensä niin, että ensin syödään lohta perunoiden kanssa ja loppu menee pastaan tai salaattiin.

Salaatin ainekset menee näin:

pala savulohta (ellei savusta itse, niin kannattaa luottaa Heimon kalaan)
salaattia ja rucolaa
kurkkua
tomaattia
keitetty kananmuna
ruohosipulia

Kastike:

3 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamicoa
loraus sitruunamehua
mustapippuria, suolaa

.riikkis

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Mansikoita!


Vähän laahaa perässä nämä blogipäivitykset, mutta maalaisen kaikki aika tuntuu menevän pihatöihin. Siis se aika, mitä ei vietä työpaikalla. Ostin ensimmäistä kertaa elämässä mansikoita pakastamista varten. Piti tietenkin aloittaa vaatimattomalla 10 kg satsilla. Meillä on siis uuden asumuksen myötä iso arkkupakastin, joka on ollut melkein tyhjillään tähän saakka.

Kymmenestä kilosta riittää mansikoita moneen käyttöön. Suurin osa pakastettiin talvea ja mansikkamargaritoja varten. Ei meillä ihan rehellisesti sanottuna pakastemansikoita muuhun kulu. Mutta pitäisikö edes? Pieni satsi dipattiin suklaaseen (levy valkoista suklaata palastellaan pakastepurkkiin, joka asetetaan puolillaan vettä olevaan kattilaan. Vettä kuumennetaan kunnes suklaa sulaa. Sekaan lorautetaan vähän kermaa. Eli suomeksi sanottuna sulattaminen vesihauteessa). Pauli halusi pilkkoa sekaan kaksi pätkistä ja sehän vasta antoikin suklaalle hyvän säväyksen.


Kolmas mansikoiden käyttötapa olikin aika hc tähän meidän talouteen: keitin mansikka-raparperihilloa! Syystä että terveysvillityksen kourissa meillä syödään aamiaisella mysliä (sitä marsunruokamallia eikä suinkaan mitään muromysliä) ja maustamatonta jugurttia. Ihan hyvää, mutta vaatii vähän hilloa sekaan. Mansikkahillon ohje menee näin:

10 dl raparperia
1,6 l mansikoita
2 rkl vettä
5 dl hillosokeria

Kattilaan laitetaan kuoritut ja pilkotut raparperit. Lisätään vielä mansikat ja tilkka vettä. Vaikka miten tekisi mieli, vettä ei kannata laittaa yhtään enempää. Sitä nimittäin irtoaa aineksista muutenkin. Annetaan mehustua noin 10 min ja sen jälkeen lisätään hillosokeri ja sekoitetaan kunnolla. Annetaan kiehua miedolla tulella noin 10 min. Valmis! Jäähdytetään heti ja lapataan joko kuumennettuihin lasipurkkeihin tai sitten muovirasioihin ja pakastetaan.

.riikkis