keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Runebergin muffinsit

Tulevana sunnuntaina on Runebergin päivä. Sen kunniaksi sopii leipoa aiheeseen liittyviä muffareita. Runebergin tortuista nämä eivät ehkä käy matalan rakenteen ansiosta, mutta mihinpä runebergi korkeaa pohjaa kaipaisikaan? Muffinseihin upottaa sopivasti joulusta jääneet piparinjämät ja mantelit.

200 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
2 dl eli noin 100 g mantelirouhetta
2 dl murustettuja joulupipareita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Koristeeksi: vadelmahilloa ja kuorrute: 1 dl tomusokeria ja 1 tl vettä.

Sokeri ja voi vatkataan sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. Sekaan lisätään munat yksitellen ja jatketaan sähkövatkaimella vatkaamista. Loput ainekset sekoitetaan keskenään ja lisätään voi-sokeriseokseen. Taikina lusikoidaan muffinsivuokiin (vuoat täytetään noin puolilleen) ja paistetaan 175 asteessa uunin keskitasossa n. 20 min (alkuperäisen ohjeen mukaan 35 min, mutta siinä ajassa olisi kyllä tullut mustia runebergejä...

Jäähtyneiden muffareiden päälle lusikoidaan hillo ja pursotetaan kuorrutus. Helpoiten toimii ihan niin, että kulhossa tomusokeri ja vesi sekaisin, lusikoidaan pakastepussiin ja leikataan pussin kärkeen reikä pursottamista varten. Valmista tuli!

Tortut voi vielä kostuttaa vesi-punssiseoksella, mutta sehän on ihan kamalan aikuiseen makuun!

Alkuperäinen ohje kotivinkki.fi:stä.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Pauligin makuparikisa ihan loppusuoralla!

Kaksi kuukautta käynnissä ollut yleisöäänestys Pauligin makuparit-kilpailussa on loppusuoralla. Äänestysaika päättyy marraskuun viimeisenä päivänä ja sen jälkeen ammattilaisraati valitsee voittajan kymmenen eniten ääniä saaneen ohjeen joukosta.

Keittokulma on sinnitellyt koko kilpailun ajan viiden parhaan joukossa. Aika yllättäen, sillä taakse on jäämässä monta huomattavasti luetumpaakin ruokablogia. Onhan se nyt aika eri asia kalastaa ääniä vaikkapa oman blogin valtavalla keskustelufoorumilla kuin sadan päiväkävijän pikkublogilla. Mutta täällä ollaan, jee!

Keittokulma ei edes uskalla haaveilla voitosta, mutta iloitsee saamastaan äänivyörystä ja jää mielenkiinnolla odottamaan kilpailun ratkaisua.

Jos joku vielä haluaa, niin chili-suklaacookieille voi klikata äänen tästä.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Suomen paras hampurilaisravintola



Olin viikko sitten työmatkalla Oulussa ja mietin, mihin menisin syömään. Ruokapaikkaa facebookissa kuuluteltuani sain vihjeen: Kauppuri5. Katsoin puhelimesta missä tämmöinen paikka sijaitseen ja mitä ikkunassa pitäisi lukea. Tämän perusteella lähdin etsimään ravintolaa nimeltä Bar&Grill Kauppuri 5. Jostain syystä en sitä meinannut löytää ja ikkunassakin taisi lopulta lukea burgerimesta tai jotain sinne päin.

Paikka oli hiukan rähjäinen eli juuri minun makuuni sopiva. Asiakkaat oli aika sekalaista porukkaa ja tunsin heti kuuluvani joukkoon. Kotoisa fiilis siis. Tilasin listalta grilled cheese & onion hampurilaisen, ranskalaiset, sipulirenkaita ja kaksi dippiä. Juomaksi ison siiderin. Lasku taisi olla hurjat 17 euroa eli ei mitään siihen ruokaan nähden. Esimerkiksi sipulirenkaat maksoi hampurilaisen kanssa 2 euroa ja niitä taisi olla 8 kappaletta. Ranskalaisia oli riittävästi ja dipit ja burgeri todella hyviä. Moni paikallaolija söi teurastaja-hampurilaista joka näytti olevan lihaisa mättö. 9 pääkallon "de la muerte" -hampurilaistakin joku chilipää näytti syövän.

Pidän itseäni jonkin sortin hampurilaisammattilaisena ja olen testannut erikoisia hampurilaisia monessa maassa. Kauppuri5:ssa sain kuitenkin tähän mennessä parhaan hampurilaiseni Suomessa ja menee varmasti elämäni top5-hampurilaislistalle vaikka otettaisiin mikä tahansa maa mukaan! Elämystä ei kyllä yhtään huonotanut ravintola, joka oli muutenkin minun makuuni fiiliksenkin puolesta.

Jos tiedätte parempia paikkoja niin kertokaa! Haluan nimittäin käydä niissä. Tämä kuitenkin olkoon minulle ykkönen ennen kuin toisin todistetaan tai saan oman baarin pystyyn.

(Kuva lainattu ravintolan nettisivuilta galleria-osiosta)

-Pauli-