sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Juustotäytteinen ciabatta

Sunnuntai-iltana mietittiin että mitäs iltapalaksi ja keksin sitten sekoitella juustötäytetahnan leivän väliin. Seos on aika tulinen joten ei kannata laittaa ihan tuota määrää chiliä jos ei ole tulisen ystävä. Elikkäs homma kannattaa aloitttaa sekoittamalla seuraava täyte:

70 g Emmental-juustoraastetta
60 g valkosipulituorejuustoa
3 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuina
2 tl Chilikaupan sauhua
2 rkl valkosipulimajoneesia
mustapippuria

Täytteen laitoin esipaistetun ciabattan väliin. Ensin jaoin leivän kahteen osaan ja halkaisin palasista "taskut". pari minuuttia ensin uunissa ja sitten juustomössö taskuihin. Kun leipä oli kypsä niin lisäsin vielä hiukan salaattia ja tomaattia jotta olisi vähän raikkaamman makuinen. Oli taas kerran hiton hyvää. Toimisi varmaan krapulaankin pizzan korvikkeena.

-Pauli-

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Uuniperunat wasabijuusto-lohitäytteellä

Saara osti viimeksi meillä kyläillessään jääkaappiin lasipurkin wasabilla maustettua sulatejuustoa. Juusto on leivän päällä vähän ärhäkkää, joten sille piti keksiä muuta käyttöä. Käyttötarkoituksia on varmasti monia, tässä ensimmäinen. Juusto toimi tosi hyvin savulohen kanssa, joten wrappeja siitä voisi ainakin vielä askarrella.

Ainekset:
isoja perunoita (vaikkapa Rosamunda)
paketti kylmäsavulohta (meillä käytetään Heimon kalan tuotteita)

Täyte (kolmeen perunaan):
2 dl turkkilaista jugurttia
3 rkl wasabisulatejuustoa
1 dl juustoraastetta
1 rkl hunajaa
1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
yrttimaustetta
valkosipulirouhetta
suolaa
mustapippuria

Plus kaveriksi salaattia

Perunat pestään, niihin painellaan haarukalla muutama reikä ja paistetaan uunissa kypsiksi. 200 astetta ja noin tunti. Seesaminsiemenet paahdetaan pannulla ja annetaan jäähtyä hetkisen. Täytteen ainekset sekoitetaan yhteen ja annetaan maustua jääkaapissa sillä välin, kun perunat kypsyvät uunissa. Lopuksi täytteeseen lisätään osa siemenistä. Kypsiin perunoihin tehdään viilto, lusikoidaan täyte sisälle ja ripotellaan loput siemenet koristeeksi. Lohisiivut on ehkä fiksuin asetella lautaselle perunan viereen, vaikka toki ne voi pilkkoa ja sekoittaa täytteeseenkin jos haluaa.

.riikkis

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Sushille seuraa: tempurat


Saara tuli perjantaina kyläilemään ja tilasi iltapalaksi sushia. Se sopi paremmin kuin mainiosti, sillä sitä tulee harvoin väännettyä ihan vaan kaksistaan. Lisäksi sushia tulee helposti niin paljon, että loppu jää syömättä ja päätyy koirille. Ja sehän on jo melkein syntiä!

Itse sushista ei sen enempää, tehtiin vähän tylsiä makirullia kylmäsavulohesta, avokadosta ja tuorejuustosta. Juomapuolikaan ei ollut kovin autenttista, valittiin nimittäin juomaksi italialainen kuohuviini.

Lopputulos oli kuitenkin hyvä ja kiinnostava, lähinnä ensimmäistä kertaa testattujen tempuroiden ansiosta. Tempurat ovat siis leivitettyjä ja uppopaistettuja kasviksia tai mereneläviä. Leivitysseosta myydään isommissa marketeissa valmiissa pakkauksessa sushitarvikkeiden yhteydessä.

Valittiin aineksiksi tällä kertaa pakastettuja jättiläisrapuja ja tuoreita herkkusieniä. Homma toimii niinkin yksinkertaisesti, että ainekset leikataan suupalan kokoisiksi, kastetaan taikinaan ja uppopaistetaan rasvassa. Valutetaan hetki talouspaperin päällä ja syödään sweet chili -kastikkeen kanssa. Pakasteravut tietenkin sulatetaan ja kuivataan ensin. Kannattaa muistaa, että vesi ja öljy on varsin räiskyvä yhdistelmä!

Tempurat todettiin sen verran maistuviksi, että niitä tehdään varmasti jatkossakin sushin kylkeen.

.riikkis

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Purjo-perunasosesoppa

Olin ihan autuaasti unohtanut koko purjo-perunasosekeiton, kunnes eräänä päivänä katsoin toivottomana Valintatalon suppeaa kasvisvalikoimaa. Jotakin iltapalasoppaa piti keksiä ja tämän talven kestosuosikki porkkana-bataattisoppa oli alkanut jo kyllästyttää. Tämä soppa sopii alkuruoaksi, mutta miksei vaikka raejuustolla ja krutongeilla tai paahdetuilla siemenillä ryyditettynä lounaaksikin.

Ainekset (noin neljälle)

5-6 perunaa
purjo
7 dl vettä plus kasvisfondia
purkki ranskankermaa
puoli purkkia tuorejuustoa tai puoli palaa auraa
suolaa, mustapippuria

Perunat kuoritaan ja puolitetaan. Keitetään kypsiksi purjon kanssa kasvisfondilla ryyditetyssä vedessä. Kun ainekset on kypsiä, soseutetaan koko setti sauvasekoittimella. Kattila siirretään takaisin levylle ja lisätään ranskankerma, juusto ja suolaa plus pippuria maun mukaan. Annetaan hautua vielä hetki.

.riikkis