maanantai 17. lokakuuta 2011

Rentoilua Amsterdamissa

Kaupungin erikoisuus: baarikissa.

Vietettiin pitkä, rento viikonloppu Amsterdamissa. Varasimme lennot joskus kesällä Blue1:n erikoistarjouksesta, menopaluu kustansi 99 euroa. Halpalentoyhtiö teki perinteiset eli muutteli reittejä varauksemme jälkeen. Niinpä lentomme ei ollut suora, vaan teimme yhden välilaskun kumpaankin suuntaan mennessä. Ärsytti, muttei kaatanut reissusuunnitelmaa.


Amsterdam näyttäytyi ensikertalaisille kauniina, mutta sateisena. Sää oli kuta kuinkin yhtä surkea kuin Suomessa. Eikä meitä lohduttanut tieto siitä, että edellisellä viikolla oli ollut aurinkoista ja parikymmentä astetta lämmintä. Loma on kuitenkin aina loma, satoi tai paistoi. Ikävän sään vuoksi meiltä jäi puistoihin tutustuminen kokonaan väliin, täytyy tutkailla niitä ensi kerralla.

Näihin kahviloihin ei tutustuttu.

En ollut ennättänyt tutustua ravintolatarjontaan juuri minkään vertaa ja kaupunki ei ollut entuudestaan mitenkään tuttu. Luotimme useaan otteeseen edellisillä reissuilla hyväksi havaittujen Mondo-oppaiden Dami-versioon, jonka kahvila- ja ravintolasuositukset eivät osoittautuneet kovin kummoisiksi. Eräänä aamuna menimme aamiaiselle oppaan suosittelemaan Venningtoniin, joka osoittautui kadun kurjimmaksi kuppilaksi. Äkäinen tarjoilija onnistui karkoittamaan melkein kaikki asiakkaat, paikka oli likainen eikä aamiainenkaan mikään kummoinen. Kadun toisella puolella sijainnut Letting todettiin seuraavana päivänä huomattavasti paremmaksi mestaksi.

Sunnuntaiaamuna menimme brunssille oppaan suosittelemaan De Bakkerswinkeliin. Ehkä kriteerimme olivat liian korkealla, mutta brunssi oli totaalinen pettymys. Kahvila sinänsä oli nätti ja hauska, mutta aamiaislautaset aika mitättömiä. Kalleinkin lautanen sisälsi vähän leipää, muutaman leikkeleen, kahvin ja mehun. Kaiken lisäksi henkilökunta sekoili tilauksemme kanssa toimittaen meille osaisia jonkun muun aamiaisesta unohtaen osan meidän settiimme kuuluneista syötävistä ja yritti laskuttaa molemmat.

Reissun hauskin ruokakokemus oli hampurilaispaikka Burgermeester. Burgerit olivat ihanan kotikutoisia ja maistuivat hyvältä. Ellei osannut päättää mitä halusi, saattoi tilata kolmen pikkuburgerin menun. Minä en osannut, joten tilasin lohi-wasabiburgerin ja kaksi erilaista kasvisburgeria. Paulin lautaselle päätyi lammas-, ankka ja espanjalainen pihviburgeri. Setti oli kaiken kaikkiaan oikein toimiva, eikä kolmelle burgerille tullut hintaakaan kuin 11 euroa. Olipa hienoa saada burgerin väliin kunnollisia itse tehtyjä kasvispihvejä - täällä Hämeenlinnassa kun ei ole tarjolla eineksiä kummempia kasvispihvejä.

Mukavin kohdalle osunut baari oli puolestaan popout cityguiden suosittelema Het Molenpad (Prinsengracht 653). Perinteinen tunnelmallinen pubi, josta sai hyvää ruokaa. Tavallisten fingerfoodien lisäksi myös salaatit olivat mainioita. Tilasin ihanan leivitetyillä lampaanmaitojuustokuutioilla varustellun salaatin. Oluenystävät löysivät hyvät valikoimat juotavaa ja minua ilahdutti Strongbow. Vaikka tuota kyseistä siideriä kyllä sai suurimmasta osasta baareja.


Eksyimme lauantaina kaupungilla hortoillessamme tosi hauskalle ehkä Jordaanissa sijainneelle ruokatorille. Tarjolla oli paljon kasviksia, erilaisia säilykkeitä ja öljyjä, juustoja ja erilaista kirpputoritavaraa. Juustoja sai maistella - olipa täydellisiä vuohenjuustoja! Tästä emme ostaneet vielä kotiin tuomisia, mutta myöhemmin sorruimme juusto-ostoksille. Juustojen pilaantuminen huoneenlämmössä ei jännittänyt enää sen jälkeen, kun huomasi juustokauppojenkin säilyttävän kovia juustoja huoneenlämmössä. Ehkä juustot on sitten pakattu erityisen hyvin, tai jotain.

Tuttu näky: torilta löytyi myös kantarelleja ja suppilovahveroita!

Suklaisia Louis Vuittoneita suklaakaupan ikkunassa.

Lopuksi vielä aivan ehdoton hotellisuositus, CitizenM nimittäin! Olipa kerrankin vähän erilainen majapaikka. Pienehköstä huoneesta löytyi iso sänky ja oma kapselinsa suihkulle sekä vessalle. Molemmissa oli lasiset seinät (vessassa sentään läpinäkymätön!) eli hotelli sopinee parhaiten (pidempään kimpassa olleille) pariskunnille. Tai riippuen tietenkin itse kunkin häveliäisyydestä. Sisustus oli kaikkialla tosi hauskaa, yhteisiä tiloja oli kivasti ja niistä löytyi hauskoja design-huonekaluja. Tänne voisi palata uudemmankin kerran.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipas harmi, että De Bakkerswinkel petti odotukset, me olemme saaneet siellä sekä iloista palvelua että maistuva aamiainen omilla vierailukerroillamme. Ei se taida kyllä brunssista käydä, mutta hyvästä aamiaisesta. Olemme käyneet kyllä aina keskustan ulkopuolella olleessa kahvilassa. Passionhilloa ostetaan aina mukaankin.

P kirjoitti...

Ehkäpä ongelma olikin siinä, että menimme sinne brunssin kuvat silmissämme :). Mekin kävimme tuossa Zuidissa sijaitsevassa kahvilassa.

may-aa kirjoitti...

Kiva lukea vinkkejä amsterdamista koska olen lähdössä sinne itse maanantaina. Burgereita pitääkin mennä testaamaan. :)

Anna kirjoitti...

Burgermeesterillä on peräti luomukanapurilainen. :) Herkkupurilaisia. Lisää Amsterdamin ruokapaikkoja löytyy munkin blogista: http://koemaistaja.fi/?p=129

saarah kirjoitti...

oooh, ihanaa, tuli ikävä amsterdamiin!