sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Pikkujoulu-pinxtosit

Lauantaina väsättiin pinxtoseja pikkujoulutarjoiluiksi. Joulun kunniaksi espanjalaista alkuperää olevat tapas-henkiset suolapalat saivat puna-vihreän kuosin ja tikuksi joulukoristeen. Yhdeksän henkeä tuhosi illan aikana pinxtoseja kolmen patongin verran eli noin 45 kpl. Lisäksi tarjolla oli salaattia, lihaa ja juustoja.

Siivutettujen patonkipalojen päälle valmistettiin kolmea erilaista maustetahnaa; hummusta, oliivi-kapristahnaa sekä valkosipuli-aiolia. Täytteinä oli mozzarellaa, leipäjuustoa, avokadosiivuja, ravunpyrstöjä, kirsikkatomaatteja sekä chorizoa ja ilmakuivattua kinkkua.

Ainekset:

Valkosipuli-chiliaioli

2 dl majoneesia
3 valkosipulinkynttä
1 tl sambal oelekia
1 tl sokeria
mustapippuria, suolaa

Ainekset sekoitetaan ja laitetaan jääkaappiin maustumaan.

Hummus

1 prk kikherneitä
3 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
puolen sitruunan mehu
1 tl jeeraa
2 rkl tahinia
mustapippuria, chilijauhetta

Ainekset soseutetaan sauvasekoittimella tahnaksi ja laitetaan jääkaappiin maustumaan.

Oliivi-kapristahna

200 g vihreitä kivettömiä oliiveja
pieni purkki kapriksia
3 valkosipulinkynttä murskattuna
2-3 rkl oliiviöljyä
mustapippuria

Ainekset kulhoon ja sauvasekoittimella tahnaksi. On muuten ihan taivaallista myös paahdetun ruisleivän päällä!


Rapuina käytettiin isoja raakoja ravunpyrstöjä. Lime-yrttimarinadi tehtiin limen raastetusta kuoresta ja -mehusta, oliiviöljystä, basilika-ruohosipulimausteesta, mustapippurista ja sokerista. Marinoitumisen jälkeen ravut käytettiin pannulla sen verran, että saivat punaista väriä.

Tarkkoja ohjeita pinxtoseihin on vähän hankala kirjata - kasa aineksia ja siitä vaan kokoamaan!


.riikkis

maanantai 8. marraskuuta 2010

Katkarapu-kookoskeitto


Soppa sai innoituksensa Ratulassa kokatusta Toni Wirtasen tulisesta kanakeitosta. Kana vaihtui rapuihin ja soppaan lisättiin nuudeleita. Mutta siis jos siltä tuntuu, niin soppa toimii varmasti kanallakin.

Raaka-ainelista näyttää aika pitkältä, mutta soppa valmistuu kätevästi ilman mitään kommervenkkejä. Ellei kaikkea ole saatavilla, voi sitruunaruohon ja inkiväärin korvata tahnalla ja korianterin tuoreella basilikalla. Eikä se maailmaa kaada, vaikka joku mauste jäisi poiskin. Mietin jälkeenpäin, että myös kuivatut kaffirlimen lehdet olisivat sopineet sopan sekaan.

Ainekset (soppaa riittää ainakin neljälle):

noin puoli pussia pakastettuja vihreitä papuja
300 g katkarapuja
rasia tuoreita herkkusieniä
lime
tuoretta inkivääriä
pala sitruunaruohoa
iso punasipuli
neljä tomaattia
kaksi kerää täysjyvänuudeleita
7 dl vettä, pari reilua lorausta kasvisfondia
5 dl kookosmaitoa
2 dl kookoskermaa
2 tl sambal oelekia
tuoretta korianteria

Kattilaan mitataan vesi ja kasvisfondi ja kuumennetaan. Sekaan heitetään isoiksi palasiksi pilkottu sipuli, sienet, puolet tomaateista sekä pavut. Kattilaan kaadetaan kookosmaito ja -kerma (varmasti pärjää pelkällä kookosmaidollakin, meillä nyt vaan sattui olemaan molempia). Lisätään raastettua inkivääriä ja limen puristettu mehu. Edelleen sekaan heitetään sambal oelek, sitruunaruohokorsi, suolaa ja mustapippuria. Haudutellaan vartin verran, minkä jälkeen lisätään nuudelikerät ja keitetään nuudelipaketin ohjeen mukaan eli pari minuuttia. Lopuksi lisätään sulatetut ravut, korianteri, loput kaksi lohkottua tomaattia ja nostetaan soppa pöytään.

Ravut kannattaa sulattaa lävikössä kunnolla ennen sopan sekaan kaatamista. Ensinnäkään keitto ei laimene ravuista tulevasta nesteestä ja toisekseen ei juoksetu kylmä-kuumavaihtelusta. Oma soppani vähän juoksettui, mutta makuunhan tuo pieni tapaturma ei onneksi vaikuta.

.riikkis

perjantai 5. marraskuuta 2010

Ihana, ihana Kusmi Tea


Kusmi Tea jäi sen verran pahasti kummittelemaan Pariisin reissulta, että ei auttanut muu kuin laittaa teetilausta menemään nettikaupan kautta. Ostin reissusta Spicy chocolate -teetä ja teepannun. Tee on aivan taivaallista ja pannu mainio, ei mene mitkään hituset läpi siivilästä. Ja puoli litraa on sopiva yhden hengen iltatee, kahdelle pitää kaivaa esille isompi pannu.

Kusmi Tean teet ovat todellakin taivaallisia! Normaalisti ns. parempi tee (keisarin morsiamet sun muut tiikerin päiväunet) maistuu ikävästi keinotekoisille aromeille. Mutta ei Kusmi Tea! Tee on pehmeän makuista ja aromit ihania. Olen ihan liekeissä noista tuotteista! Suosikkini tällä hetkellä on tuo mausteinen suklaatee, joka maistuu suklaalle sopivasti aavistuksen verran. Anastasia on bergamotilla, sitruunalla ja appelsiinilla maustettu musta tee, toimii hienosti aamiaisella. Vihreä joulutee puolestaan maistuu vienosti mantelille. Ei ollenkaan sellaista silmille hyppäävää joulumaustekavalkadia. Muutama laatu on vielä maistamatta!

Tehtiin tilaus Kusmi Tean nettikauppaan työkavereiden kanssa. Tilauksessa oli yhteensä 11 kpl 125 g metallipurkkeja, joille tuli postikuluja 20 euroa. Ihan kohtuullista. Epäilen, että samoille postikuluille olisi voinut tilata vielä huomattavasti enemmänkin purkkeja. Tilaus tuli alle viikossa kotiovelle. Täydellistä siis! Näillä pärjää nyt hetken, talvella sitten uutta tilausta kehiin.

.riikkis