sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Calvadoksella liekitettyä camembert-juustoa ja omenoita


Yhtenä iltana sattui telkka aukemaan juuri jonkun kokkiohjelman aikaan, joka kertoi ranskalaisesta keittiöstä. Sattui sopivasti, sillä vajaan neljän viikon päästä pitäisi olla itsekin Pariisissa herkkupatojen ääressä. Siitä siis tämä idea suoralla kopioinnilla.

Camembert-juusto
0,5 dl calvadosta
8 omenaa

Etsi kaupasta camembert-juustokiekko joka on semmoisessa puisessa alustassa ja hae samalla reissulla Alkosta pullo calvadosta, jos ei jo kaapissa satu sellaista olemaan. Kotiin tultuasi käy poimimassa puutarhasta omenoita ja jos ei omaa puutarhaa ole, niin naapurin pihasta voi yön pimeinä tunteina varmaankin omppuja hakea.

Camembert-juustokiekko poistetaan papereista ja laitetaan puupohjassaan uunivuokaan. Tee juuston päälle vielä ristikkäisviillot. Laita juusto 200 asteiseen uuniin ja pidä sitä siellä n. 15 min, jonka aikana juuston pitäisi sulaa kuorensa sisältä samanlaiseksi kuin juustofondue. Juuston valmistuessa lämmitä kasarissa calvados. Liekittäminen tapahtuu niin, että sytytät viinan palamaan kattilassa ja kaadat sen kuuman juuston päälle. Muista ottaa viereen kattilan kansi, jolla sammutat palavan juuston ettei kaikki hyvä alkoholi pala siitä pois vaan jättää siihen calvadoksen maun.

Tämän kaiken keskellä olet tietenkin kuorinut ne varastamasi omenat ja tehnyt niistä lohkoja, joita sitten dippailet sulaan camembertiin.


Ja kaikille pikku pyromaaneille vielä muistutuksena, että älä koskaan liekitä liesituulettimen alla. Siinä voi olla palovakuutukselle käyttöä kun tuuletin imaiseen liekit sinne rasvaiseen ilmastointikanavaan. Ja liekithän sammuivat siitä vuoasta tukahduttamalla....

-Pauli-

Ei kommentteja: