lauantai 8. tammikuuta 2011

Pistaasi-muscovadokakku


Evita 1/11 -lehdessä oli ruokaosiossa juttua erilaisista kuivakakuista. Juttu tarjosi erilaisia tapoja maustaa, valmistaa ja kuorruttaa kuivakakku. Päädyin testailemaan pistaasipähkinä-muscovadokakkua valmistettuna kuohkean kakun sekoitusmenetelmällä ja kuorrutettuna kaneli-kinuskikuorrutteella. Hyvä tuli, vaikka en ehkä kutsuisi kakkua kuohkeaksi. En nimittäin saanut munista ja muscovadosta kovin kuohkeaa vaahtoa. Maun puolesta muscovado puolestaan toimi erittäin hyvin.

Ainekset:

150 g voita
2 dl tummaa muscovadosokeria
2 munaa
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl kermaa
1 dl paahdettuja ja suolattuja pistaaseja rouhittuina

Munat ja sokeri vatkataan kuohkeaksi (testaa onnistutko, minä en) vaahdoksi. Sekaan lisätään sulatettu voi, kuivat aineet ja kerma vuorotellen sekoitellen. Lopuksi lisätään rouhitut pistaasit. Paistetaan voidellussa ja korppujauhotetussa 1,5 litran vetoisessa kakkuvuoassa 175 asteessa tunnin verran. Annetaan kakun jäähtyä ja kipataan sen jälkeen tarjoilulautaselle.

Kuorrutteen ainekset:

2 dl vispikermaa
1,5 dl fariinisokeria
1 rkl voita
1/2 tl jauhettua kanelia

Vispikerma ja fariinisokeri laitetaan kattilaan ja keitetään noin 10 minuuttia. Kinuski on valmista, kun vesilasiin pudotettu tippa jähmettyy eikä hajoa. Lopuksi lisätään voi ja kaneli ja valutetaan kuorrute jäähtyneen kakun päälle. Kannattaa muuten vähän miettiä kakkuvuokaa valitessa, että millaisessa kakussa kuorrute pysyy. Meiksin käyttämästä tuli nimittäin sen mallinen kakku, että suurin osa kinuskista valui lautaselle.

.riikkis

Ei kommentteja: