sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Espanjalainen perunamunakas


Perunamunakas sopii mitä parhaiten juhannuksenjälkeiseen "kaivetaan mitä kaapista löytyy pienessä tärinässä" -fiilikseen. Oikeastikin kyse on espanjalaisten jämäruoasta, johon on heitelty kaapistä löytyneet ainekset. Meidän tapauksessa lätty jaettiin kahden ihmisen kesken ja taas jaksaa leikata nurmikkoa ja ripustaa pyykkejä.

Ainekset:

4 keitettyä perunaa
vihersipuli varsineen
aurinkokuivattua tomaattia silputtuna
vuohenjuuston ja comte-juuston jämät
5 munaa
mustapippuria, suolaa, chiliä

Munat sekoitetaan kulhossa rikki ja lisätään mausteet, tomaatit ja juustot. Pannulla kuumennetaan oliiviöljyä ja sekaan kipataan keitetyt kylmät perunat. Lisätään sipulit ja hetken paistamisen jälkeen munakasmassa. Paistellaan suht pienellä teholla kunnes munakas näyttää hyytyneen (joku kymmenisen minuuttia ehkä) ja sen jälkeen käännetään lätty. Kääntäminen on homman haasteellisin vaihe ja menee niin, että pannun päälle laitetaan kanneksi iso lautanen ja pannu keikautetaan ympäri siten että mukanas jää lautaselle. Siitä se sitten liu´utetaan takaisin pannulle ja paistellaan toista puolta vielä hetkinen (noin viisi minuuttia). Valmis!

Munakkaan voi tehdä myös raaoista perunoista. Silloin ohueksi leikatut perunaslaissit paistetaan ensin pannulla kypsiksi. Tai jos on tosi laiska, niin myös peruna-sipulisekoitus toimii. Tällaiseen satsiin menee puolet sellaisesta pienemmästä pussista.

.riikkis

2 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Söin perunamunakasta syksyllä useasti espanjalaishenkisissä bileissä ja hyvää oli! Mutta oon erimieltä ton "kaivetaan mitä kaapista löytyy.." asian kaa.. Allekirjoittaneelta löytyy noista aineksista ainoastaan mustapippuria ja suolaa.. Köyhän opiskelijan ruokakaappi kenties?

P kirjoitti...

Totta, meillä on tällainen maalaisten varaudutaan kaikkeen -henkinen jääkaappi... Ja sitten kun ainekset uhkaa mennä vanhoiksi niin sovelletaan äkkiä jotakin.

Mut kannattaa testata perunamunakkaan tekoa. Helppoa on!

.riikkis