torstai 14. lokakuuta 2010

Ihana Pariisi


Olimme viime viikolla viettämässä syyslomaa Pariisissa. Tosin Pariisin sää vastasi etenkin loppuviikosta meikäläistä keskikesää. Olipa ihanaa päästä vielä hetkeksi aurinkoon ennen talven tuloa! Pariisi tarjosi ruokaelämyksiä, mutta myös -pettymyksiä. En saanut esimerkiksi ravintolassa kertaakaan omasta mielestäni hinta-laatusuhteeltaan hyvää ruokaa. Kerran ruoka oli hyvää, mutta minusta 40 € pienestä annoksesta pääruokaa ja lasista talon viiniä on paljon.

Mutta jos ravintolat tarjosivat hienoisia pettymyksiä, oli ilahduttavia asioita sitäkin enemmän. Kaupunki on täynnä aivan ihania pieniä ruoka-, suklaa- ja teekauppoja! Hintataso on tietenkin niissäkin kova, mutta matkalaukkuun kertyi silti 10 kg lisäpainoa - juuri ruokatuliaisten ansiosta.


Suosikkini teekaupoista oli ehdottomasti Kusmi Tea. Epäilen asioivani kyseisen putiikin nettikaupassa jatkossa, kun matkalta hankitut teet hupenevat. Postikulut eivät näytä kohtuuttomilta, etenkään jos tilaukseen lähtee useampi henkilö mukaan. Löysin Kusmi Tealta loistavan yhden hengen teepannun. Sillä on nyt hauduteltu useampana iltana teet ja pannu toimii aivan mainiosti. Ja bonuksena näyttää hyvältä, kuten Kusmin ihanat teepurkitkin. Kyseisen firman teetä sai ketjun omien liikkeiden lisäksi myös tavaratalo Galeries Lafayetten herkkuosastolta.

Ja tuo edellä mainittu herkkuosasto olikin suurin syypää matkalaukun painoon kotimatkalla. Miesten tavaratalon puolella sijaitseva herkkuosasto sai meidät miltei sekoamisen partaalle. Niin täynnä se oli ihania mausteita, suklaata, teetä, juomia ja vaikka mitä. Tavaratalossa oli paikallisen hullut päivät, joiden kunniaksi samppanjapulloja oli "ota 2 maksa 1" -tarjouksessa. Meidän taloudessa on totuttu lähinnä cavaan ja proseccoon, mutta olihan pakko ostaa muutama maistelupullo. Tarjouksessa oli myös suuri määrä erilaisia terriinejä. Ranskan kieltä osaamattomille niiden sisältö jäi sen verran epäselväksi, että purkit jäivät ostamatta.

Kusmi Tean ihana myyjä tarjosi heti juomamaistiaiset.



Reissun parhaita ruokakokemuksia olivat ehdottomasti pienet kahvilat. Hotellimme tarjosi aamiaisella vain croissantteja, automaattikahvia ja pussiteetä, joten suorimme yhtenä aamuna muualle paremman aamiaisen toivossa. Lähikonditoria ei pettänyt meitä, teen sai valita pieneen teepannuun hyvästä irtoteevalikoimasta ja kahvikin oli kunnollista. Parasta oli kuitenkin tuoreesta pinaatista, kasviksista ja vuohenjuustosta valmistettu piirakka. Macaron-leivos oli vähän turhan tuhti ja mantelimassainen minun makuuni, mutta vikahan on tietenkin maistajassa eikä leivoksessa.


Leivosvalikoima sai päiväkahvittelijan hulluuden partaalle - miten voi valita parhaan leivoksen valtavasta erilaisten leivosten rivistöstä? Ulkonäön lisäksi leivokset myös maistuivat superhyviltä. En ole saanut Suomessa kertaakaan yhtä hyvää leivosta!



Ravintoloista mieleen jäi pikaruokamainen sushipaikka, josta nappasimme hullun ympäriinsä kävelyn jälkeen evästä mukaan hotellihuoneeseen. Parempaakin sushia on syöty, mutta ravintola oli hauskan näköinen ja konsepti toimiva. Vielä kun saisivat tuotteensa vähän vähemmän riisisiksi tai vaihtoehtoisesti riisin maistumaan siltä, miltä sushissa kuuluukin.

Tuliaiset olivat kuitenkin aika maltilliset - ainakin kaiken ihanuuden määrää ajatellen!

Reissu oli mainio, vaikka rahaa kuluikin aika paljon! Tällaisille reppumatkaajille on taipumus tulla pienoisia yllätyksiä Euroopan visiiteillä. Mutta niin tai näin, Pariisiin on palattava uudelleen! Tai ehkäpä ensi kerralla vaikkapa jonnekin Ranskan maaseudulle. Tosin edes auttava ranskan kielen taito olisi hyvästä.

.riikkis

Ei kommentteja: