perjantai 4. marraskuuta 2011

Tallinnan söpöin kahvila

Astu sisse, kehottaa kyltti.

Löydettiin viikonloppuna Tallinnasta tosi sympaattinen kahvila nimeltään Must Puudel (Muurivahe 20 eli vanhassa kaupungissa). Retrohuonekaluilla sisustettu kahvila koostui monesta huoneesta, joissa kaikissa oli oma tunnelma. Listalla oli pieniä ruoka-annoksia ja kahvilatuotteita. Oma porkkanakakku ja lasillinen kolaa maksoivat viisi euroa. Porkkanakakku oli sellaista ihanaa tuhtia pähkinöitä sisältävää kakkua, eikä mitään pelkkää jauhohöttöä. Kahvilan henkilökunta oli ystävällistä ja palvelu nopsaa.



Must Puudelin ohella viikonloppu ei tarjonnut suuria yllätyksiä. Käytiin lauantaina illalla syömässä tutussa intialaisessa, Elevantissa. Laaja lista aiheutti yhtä pahan valinnan vaikeuden kuin aina ennenkin. Ruoka oli hyvää. Jaettu alkuruoka, pääruoka, kaksi lasia viiniä ja pullo vettä maksoivat 20 euroa. Vanhaan kaupunkiin näytti ilmestyneen lukuisia uusia intialaisia, joten ensi kerralla täytyy varmaankin testata jotakin toista paikkaa. Ravintoloiden määrästä voisi päätellä, että kaupungissa on oikea intialaisbuumi.


Vanhasta kaupungista (Suur-Karja 2 ja Vene 12) löytyi myös pellavatekstiilejä myyvä Zizi. Suuri määrä hienoja graafisia kuoseja sai aikaan valinnanvaikeuden! Myynnissä oli keittiöpyyhkeitä, pöytäliinoja, pussilakanoita, kasseja ja vaikka mitä ja hinnat varsin edulliset. Zizi on tehnyt myös suomalaiselle Mokolle oman tekstiilimalliston. Ostamani kaitaliina (voitteko kuvitella!) näyttää niin hyvältä, että saatan joutua tekemään uudemmankin reissun, aivan vain Zizin vuoksi!

Lopuksi vielä iso peukku majapaikallemme Swissotelille. Hieno moderni hotelli, jossa kaikki toimi mainiosti. Erityispisteet saunalle, josta oli hulppeat maisemat ja vähän myös uima-altaalle. Juuri oikea paikka paeta syksyn ankeutta.

Pitkä miinus lähtee puolestaan Eckerö Linen aamiaisbuffetille. Kälyisiä sämpylöitä, kahta eri juustoa, tonnikalaa, jotain makkaroita ja nahistuneita vihanneksia. Eineslettuja! 13 euroa tästä on todellista asiakkaan aliarvioimista. Ja minä kun muistelin, että ainakin Tallinkin aamiaisbuffetissa oli ihan kunnollinen hinta-laatusuhde.

Kahvilakuvat Saaran iPhonesta, kiitos lainasta!

1 kommentti:

saarah kirjoitti...

oijoi. just tänään mietin et minne kivaan paikkaan menis helsingissä kahville. no onneks lähikahvilani gran delicato yllätti hyvällä teellä ja pekaanipähkinäkakulla. melkein ku tallinnassa :)