tiistai 28. huhtikuuta 2009

Täytetyt ahvenrullat


Ahven on ollut kala johon mulla on aina ollut aika kovat ennakkoluulot. Lähinnä olen ajatellut ettei ole kummoisen makuista ja ainakin pirun ruotoista. Ruotojen suhteen olin oikeassa, mutta maku olikin hiton hyvä.

Ostin kaupasta 5 ahvenfilettä joka oli aika vähän kahdelle hengelle kun painoakaan niillä ei ollut kuin vajaa 200g joten kannattaa ostaa siis vähän enemmän. Jos vaan raaskii kun hintaa oli 28,90e/kg. Ainekset ovat siis viidelle fileelle, joten kun teet enemmän niin lisää muitakin aineksia.

5 ahvenfilettä
½ banaanisalottisipuli
parmesanlastuja
2 tl artisokkapestoa
1 rkl voita
sitruunamehua
suolaa
pippuria
5 lehteä basilikaa

Aloitin homman maustamalla fileet suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Fileet sai maustua ainakin 30min. Paistoin sillä aikaa pilkotun sipulin voissa ja lisäsin siihen peston jotta sipuleista muodostui tahnamaista mönjää. Maustuneet fileet kiersin rullaksi niin että laitoin jokaisen sisään vajaan teelusikallisen sipuli-pestotahnaa, basilikanlehden ja muutaman parmesanlastun. Rullat suljin coktailtikulla. Niitä pidetään 200 asteisessa uunissa 10 min ja ovat sen jälkeen valmiita. Helppoa kuin mikä ja todella hyvää. Suosittelen.

-Pauli-