tiistai 19. toukokuuta 2009

Maalaistaitoja: lohen savustaminen


Koska Keittokulma muuttaa maalle kesäkuun alussa, niin tässä on jouduttu viime päivinä opettelemaan erilaisia ulkoruokataitoja. Kaasugrilli ja pihakalusteet on edelleen hankkimatta, mutta niiden myötä keittiö siirtyy varmasti pihalle kesän ajaksi. Ainakin jos aurinko paistaa.

Minun isäni on paras tuntemani kalansavustaja, joten suuntasimme hänen oppiinsa viikonloppuna. Meillähän on savustettu kalaa jopa jouluaaton pakkasilla glögimuki lämmikkeenä. Ihan vaan siksi, kun se kaupan savukala ei maistu millekään itse tehtyyn verrattuna. Ja tämä lausehan on tullut toistettua aika monen muunkin ruoan kanssa, mutta niin se vaan menee.

Tällä kertaa lohta tehtiin kuudelle henkilölle, eli lohifileitä oli kaksi kappaletta. Kalat oli suolattu reilusti kaupassa, joten ensiksi pinnalta pyyhittiin pois kaikki suola.


Fileet maustettiin seuraavanlaisesti:

muutama ruokalusikallinen konjakkia tai brandyä
ruokalusikallinen hunajaa (saa juoksevaksi lämmittämällä mikrossa)
mustapippuria myllystä
pari kunnon lorausta sitruunamehua

Maustamisen jälkeen kalat saavat olla hetken viileässä maustumassa. Tällä välin voi pilkkoa puut sopivan kokoisiksi ja viritellä nuotion savustuspöntön alle. Pöntön pohjalle laitetaan reilu pari desiä savustuslastuja ja kolme sokeripalaa. Savunmaku tulee siis lastuista ja väri sokeripaloista. Enpä olisi tiennyt ennen tuotakaan. Savustaminen onnistuu parhaiten kovalla hiilloksella tai pienellä tulella. Jälkimmäinen onnistuu, kun pilkkoo puut tarpeeksi pieniksi. Aikaa kahden lohifileen savustamiseen meni noin puoli tuntia.


Kalan kanssa toimii yksinkertainen kermaviilikastike. Kermaviilin sekaan kipataan sitruunamehua, hunajaa, mustapippuria, suolaa ja reilusti ruohosipulia. Päälle voi lopuksi virittää hifistelykoristeet, kuten meidän savustuskouluttajallamme on tapana. Kastike saa maustua kylmässä kalan savustamisen ajan. Paras kaveri kalalle on tietenkin tuoreet uudet perunat. Meillä syötiin tällä kertaa vanhoja, mutta toimivat nekin ihan mallikkaasti.


Ja kyllä, kala oli jälleen kerran ihan superhyvää. Tällaisen setin jälkeen ei tee moneen viikkoon mieli ostoksille Prisman kalatiskille. Täytyykin virittää savustuspiste toimintaan heti kun muuttolaatikot on saatu purettua.

.riikkis

Ei kommentteja: