Noora ja Fede olivat ystävällisiä ja majoittivat meidät. Ja houstasivat parhaansa mukaan! Kun tulimme illalla juoksemasta pitkin kaupunkia, oli ihana illallinen jo valmistumassa. Oi mitä luksusta. Ja vieläpä kaikkia sellaisia uusia juttuja, joita ei ole tullut aiemmin testattua.
Yhtenä iltana tehtiin raclettea. Ihan loistava tapa grillata kaupunkioloissa tai ihan vaan talvella. Munakoiso, herkkusienet, paprika ja parsakaali kypsyivät juuri sopiviksi ja toimivat sulaneen juuston kanssa. Ehkä täytyy laittaa hankintalistalle pastakoneen lisäksi myös raclettemasiina...
Lounastettiin kahtena päivänä sushipaikassa. Maanantaina Kibukassa ja tiistaina Hello sushissa.
Kibukassa menu del dia oli vain espanjaksi, eli tilattiin listalta. Päädyimme mediterranean susheihin, toisissa oli kylmäsavulohta basilikaa, toisissa avokadoa, fetaa ja pinaattia. Mahtavan hyviä molemmat! Kahdeksan rullaa maksoi noin kuusi euroa.
Hello sushissa palvelu oli nihkeää (ei kovin epätavallista Barcelonassa mun kokemuksen mukaan), mutta tarjoilija osasi/halusi kuitenkin kääntää menu del dian eli lounassetin enkuksi. Tilattiin siis sellainen. Setti sisältää siis alkuruoan, pääruoan ja jälkkärin ja maksaa yleensä noin 10 euroa.
Tässä tapauksessa setti sisälsi misokeiton, salaatin, sushilautasen, kasvistempurat ja loppuun vihreän teen. Ihan uskomaton setti! Ehkäpä paras koskaan syömäni lounas ja hintaa juomineen sen kympin verran.
Keskiviikkona tuli vähän kiire lounaan kanssa, kun piti ennättää vielä kentällekin. Lounas alkaa yleensä yhdeltä ja meidän aikataulussamme sen piti alkaa kello kaksitoista. Löydettiin kuitenkin pieni sympaattinen ravintola, joka oli ihan perusespanjalainen. Päätettiin syödä kaiken sushin sun muun ei niin espanjalaisen jälkeen siinä. Osattiin tilatakin yhden Nooralle soitetun suomenna pliis -henkisen puhelun jälkeen.
Ruokaostoksiakin tuli tehtyä jonkun verran. Pääsiäisenä juostiin balsamicosiirapin perässä sitä koskaan löytämättä. Barcelonasta löytyi, ihan mahtavan hyvää ja reilut pari euroa pullo. Paras löytö taisi kuitenkin olla Happy pills -niminen karkkikauppa. Siinä on todellakin paniikkipastillien uusi ulottuvuus!
Mahtava reissu kaiken kaikkiaan. Mitä sitä nyt muuta reissulta voisi toivoa kuin aurinkoa, hyvää seuraa ja ruokaa?
.riikkis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti