sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Lohta punaisessa curryssä

Mikä toimiikaan pakkaspäivänä paremmin, kuin kunnolla mausteinen ruoka? Kokkailin jo toistamiseen muutaman viikon sisään thaimaalaista Chu Chee Pla:ta eli lohta punaisessa curryssä. Ohje löytyy vuoden ensimmäisestä (1/2011) Maku-lehdestä. Sen mukaan syötävää riittää neljälle, mutta todellisuudessa syötiin ensimmäisellä kerralla setti kaksistaan ja myöhemmin tuplasin annoksen neljälle hengelle. Ja kaikki meni. Mutta ehkä thaimaalaiset on tosi pieniruokaisia?

Ainekset:

400 g lohifileetä
1 rkl öljyä
1 prk kookosmaitoa
3-4 rkl punaista currytahnaa
4 kaffirlimenlehteä
1 rkl tummaa ruokosokeria
2-3 rkl kalakastiketta
2 tl limettimehua

Koristeeksi tuoretta korianteria ja chiliviipaleita

Lohi leikataan neljään osaan ja paistetaan pannulla molemmin puolin kypsäksi. Paloihin kannattaa jättää nahka kiinni, niin ne pysyvät paremmin kasassa. Kypsän kalat nostetaan sivuun odottamaan.

1 dl kookosmaitoa kuumennetaan pannussa ja keitellään muutaman minuutin ajan. Sekaan lisätään currytahna ja haudutellaan hetki. Lisätään loput kookosmaidosta ja kaffirlimenlehdet. Haudutetaan noin 10 minuuttia.

Lopuksi kastike maustetaan sokerilla, kalakastikkeella ja limettimehulla. Tarkistetaan että maku on kunnossa ja nostetaan kalapalat lämpenemään kastikkeeseen. Lopuksi setti koristellaan tuoreilla chiliviipaleilla (joita ohje ei välttämättä tarvitse - punainen currytahna potkii kyllä ihan tarpeeksi muutenkin) ja korianterilla. Maku-lehden ohje neuvoo keittämään kaveriksi porkkananuudeleita, mutta minusta jasmiiniriisi toimii tämän kanssa paremmin.

.riikkis

Ei kommentteja: