maanantai 22. joulukuuta 2008

Kasvissamosat

Tykkään intialaisesta ruoasta niin paljon, etten varmaan ikinä voisi saada siitä yliannostusta. Olen aina reissussakin vinkumassa intialaiseen syömään. Tallinnassa hyvää intialaista löytyy Elevant-nimisestä ravintolasta. Suomessa en ole yhtä hyvään törmännytkään.

Jotenkin oma kynnys intialaisen tekemiseen on ollut aina korkealla. Viime aikoina olen kokeillut muutamaa juttua ja mausteiden kanssa on vielä vähän opettelemista, mutta kyllä kokkaukset alkavat ehkä vähitellen maistua siltä mitä pitääkin. Kasvissamosien ohje on Marianne Kiskolan keittokirjasta Kasvisruokia Aasiasta. Ihan käyttökelpinen kirja muuten!

Taikina:
1 1/2 dl venhäjauhoa
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
3 rkl margariinia
4 rkl vettä

Jauhot, leivinjauhe ja suola sekaisin, margariini nypitään sekaan. Lopuksi lisätään vesi ja sekoitetaan taikinaksi.

Täyte:
3 kypsää perunaa
1 dl pakasteherneitä
1 dl maissia
1 salottisipuli
1 tl jauhettua kurkumaa
1 tl jauhettua kuminaa
2 rkl tuoretta korianterisilppua (minä käytin maustejauhetta)
2 rkl tuoretta minttusilppua
1 sitruunan mehu
noin 1 tl suolaa

plus öljyä uppopaistamiseen. Minä tosin voitelin samosat öljyllä ja paistoin uunissa 220 asteessa noin 10 min. Eivät ne tietenkään olleet saman veroisia kuin uppopaistetut... Ehkä ensi kerralla viis veisaan terveysnäkökulmista ja uppopaistan.

Täyte tehdään ihan vaan soseuttamalla perunat ja sekoittamalla mausteet ja muut kasvikset sekaan. Taikinasta leivotaan noin kymmenen pyörylää, jotka täytetään ja painellaan kiinni. Tai siis oikeaoppisesti näin: Kauli taikinapalat ohuiksi levyiksi. Halkaise levyt keskeltä, kostuta reunat vedellä ja taita kartioiksi. Täytä kartiot täytteellä, kostuta kannen reunat ja paina kiinni. No, minä putosin jo ihan alkumetreillä ja tein samosat kuten pasteijatkin.

Loput minttu ja korianteri kannattaa hyödyntää kastikkeeseen, koska ilman sitä samosat maistuvat vähän kuivilta. Hyvä kastike tulee yrteistä, valkosipulista ja turkkilaisesta jugurtista eli partaäijästä. Jugurtti on joo vähän rasvaista, mutta toimii tällaisissa kylmissä kastikkeissa mainiosti. Vähän suolaa sekaan ja jos haluaa kurkkuraitamaista, niin voi tietenkin raastaa vähän kurkkuakin sekaan.

Taikina on ihmeen helppo kaulita, eikä jää kiinni yhtään mihinkään. Tosin puuta oleva ruokapöytä tuli rasvattua samalla, mutta mitäpä siitä. Laiskempi pääsee samaan lopputulokseen ostamalla kaupasta valmista filotaikinaa. Löytyy pakastealtaasta. Jopa Hämeenlinnan Prismasta.

Täytettä tulee muuten tuolla ohjeella melkoinen satsi, minä en ainakaan saanut siitä mahtumaan samosien sisälle kuin puolet. Eli taikinaa voi tehdä tuplasti vai vaihtoehtoisesti täytettä vähemmän. Hyvä idea on myös hyödyntää valmis täyte kasvispihvien pohjaksi. Mutta se onkin sitten toinen resepti se.

.riikkis

1 kommentti:

eppu kirjoitti...

Jos joskus tulet käymään Lahdessa, niin voin suositella Aleksanterinkadulla sijaitsevaa intialaista ravintolaa Bombay Curry House :)!