torstai 11. joulukuuta 2008

Sushia keittokulman tapaan

Mä en tykkää sushista oli ensimmäinen ajatus kun tähän hommaan lähdin. Ajatus koko ruuasta oli raaka kala. Yök. No sitten kuitenkin yksi tuttavapariskunta sai meidät houkuteltua sushi-iltaa luokseen viettämään, eikä se sitten niin pahaa ollutkaan. Vaikuttko tähän sake, valkoviini, punaviini vai joku muu, niin siitä en sano mitään.

Joka tapauksessa kyseisen illan vuoksi päädyimme mekin ostamaan kaupasta aineksia sushin tekoon ja tässä sitten tuleekin meidän luomukset.


Mitäs kaikkea sitten tähän tavitsikaan:
Nori merilevälevyjä
Sushiriisiä. Puuroriisikin kuulemma käy
Soijakastiketta. Ostettiin vähäsuolaista ja se olikin tosi hyvää
Valkoviinietikkaa

Täytteeksi:
Savulohta
Porkkanaa
Kurkkua
Chilitonnikalaa
Avokadoa
Kypsiä broilerinfilesuikaleita. Leikkasin ne filepihvistä.

Mausteeksi:
Wasabitahnaa
Inkiväärisuikaleita. Löydettiin semmoista sushi-inkivääriä.

En aio tarkemmin selittää sapuskan teko-ohjeita mutta muutamat vinkit tähän kuitenkin kerron. Oma salaisuutemme on oikeat täytteet. On ihan fiksua laittaa semmoisia täytteitä mistä itsekkin oikeesti pitää.

Sushiriisi keitetään ohjeen mukaan, mutta hyvän maun salaisuus on siihen sekoitettavassa liemessä. Kun keitin 2dl raakaa riisiä, niin siihen kiehautin pannulla liemen jossa oli 2rkl soijakastiketta, 2rkl valkoviinietikkaa ja ripaus pippuria. Tämän sitten sekoittelin siihen valmiiseen riisiin ja hyvää tuli.

Täytteitä laitetaan kaikkia oman maun mukaan, mutta kuitenkin siinä määrin että onnistuu vielä sushirullan niistä pyöräyttämään. Täytteet kannattaa leikata semmoiseen dippitikkumuotoon. Meillä oli joka rullassa 2-3 täytettä. Esim. lohi, porkkana ja avokado. Avokadoista kannattaa katsoa että ovat todellakin kypsiä. Semmoinen kova avokado ei kovin hyvälle maistu. Porkkanatikut paistoin pannulla oliiviöljyssä semmoisiksi puolipehmeiksi ja maustoin niitä hiukan suolalla ja pippurilla.

Kun sitten syömme valmiit sushirullan palaset niin laitamme niiden päälle hiukan wasabitahnaa, pienen siivun inkivääriä ja dippaamme palaset vähäsuolaisessa soijakastikkeessa. Juomana tykkäämme käyttää valkoviiniä, mutta lämmin sakekin käy.

-Pauli-

Ei kommentteja: