keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Mutsin mustikkapiirakka


En tiedä onko se tämä maalaismiljöö vai mikä, mutta innostuin lähtemään tänään poimimaan mustikoita. Hyötyliikunnastahan se menee, puolentoista tunnin metsälenkillä saa juoksutettua koirat väsyksiin, kerättyä piirakkamustikat ja vähän kanttarellejäkin. Kätevää.

Ohjeen saamiseksi oli pakko ottaa puhelu mutsille. Minun mielestä murotaikinapohjainen mustikkapiirakka on ainoa oikea. Niillä pullaversioilla voi heittää vaikka vesilintua. Ohje löytyi melkein ulkomuistista ja piirakka valmistuu uuniinlaittokuntoon noin viidessä minuutissa.

Kas näin:

Sekoita ensin kulhossa 3 dl vehnäjauhoa, 1 dl sokeria, 1 tl leivinjauhetta ja 100g sulatettua margariinia. Ota taikinasta noin desin verran erilleen ja lisää kanamuna. Sekoita nopsasti tasaiseksi. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan. Kippaa päälle noin puoli litraa mustikoita. Ripottele lopuksi päälle se erilleen otettu taikinaosa. Paista 200 asteessa noin 30 min.

Maistuu parhaalta vähän jäähtyneenä vaahdotetun vaniljakastikkeen kanssa.

Vaikka mustikoiden kerääminen oli niin nihkeää puuhaa kuin lapsuudesta muistinkin, saattaa sitä mustikkapiirakan eteen joutua toisenkin kerran mättäille kyykistelemään...

.riikkis

Ei kommentteja: