sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Mausteinen polentaleipä


Keksin polentan joku aika sitten Kiasman ravintolassa lounasta syödessä. Siellä oli mainio annos paahdettuja uunijuureksia, polentaa ja manchego-juustoa. Polentaa tehtiin joskus kotikotona, mutta koko ruoka-aine oli päässyt jotenkin unohtumaan. Kyseessähän on siis maissista tehty karkea ryyni. Yleensä keitetään vedessä puuroksia ja muotoillaan lisäkkeeksi. Mutta siitä voi siis leipoakin. Kas tässä ohje:

Polentaleipä
(Kiskola&Miettunen: HOT chiliä ja muita mauste-elämyksiä)

2 dl vehnäjauhoja tai riisijauhoja
2 dl polentajauhoja
1 tl suolaa
4 tl leivinjauhetta
1 rkl raakaruokosokeria
2 munaa
1 rkl oliiviöljyä
3 dl maitoa tai riisimaitoa
1 vihreä jalapeno
1 punainen jalapeno
1 tl rouhittuja kuminansiemeniä
1 tl raastettua inkivääriä
1 dl raastettua cheddarjuustoa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon munat, maito ja öljy. Silppua sekaan jalapenot ja loput ainekset. Voitele tefloninen leipävuoka (meiltäkin sellainen löytyi ja ihmettelen kyllä mistä se on tänne joutunut...) ja kaada taikina siihen. Paistetaan 190 asteessa 25 min.

Ohjeen yhteydessä lukee, että jalapenot voi korvata yrteillä. Minä laitoinkin niiden tilalle reilusti tuoretta korianteria. Tuoreen inkiväärin korvasin tahnalla ja hyvin toimi. Enpä ole ennen edes ajatellut, että leipää voi leipoa kätevästi leivinjauheella! Tästä tuli ihan oikean leivän näköinen ja nuo mausteet toimivat kyllä mainiosti. Ja mausteitahan voi varioida ihan loputtomiin. Uusi suosikki, luulisin!

.riikkis

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Toimiikohan tuo jos korvaa maidon vedellä?