torstai 26. helmikuuta 2009

Munakoisoa plus couscousta

Munakoiso on jotenkin aliarvostettu vihannes. Johtuuko ulkonäöstä vai mistä, mutta tosi moni sanoo ettei tykkää siitä ja minua epäilyttää, etteivät ole edes maistaneet. Munakoisolasagnen tehtyä muistin, miten kyseinen raaka-aine toimii mainiosti couscouksen kanssa. Ja siitäpä nopsa arki-illan setti kiljuvaan nälkään.

Ainekset:

munakoiso
keltainen paprika
punasipuli
parsakaalin kukintoja pakasteena
1-2 valkosipuolin kynttä
puoli pakettia fetajuustoa
tuoretta basilikaa

Siivuta ja itketä munakoiso. Eli siis ripota siivuille suolaa ja anna olla vartin verran. Pyyhi suola ja neste pois. Homman ideana on poistaa sekä nestettä, että kitkeryyttä.

Keitä ensin couscous paketin ohjeen mukaan. Ryynithän turpoavat melkoisesti, eli kannattaa olla keittämättä valtavaa annosta. Minä onnistun aina keittämään useamman päivän lisukkeet kerralla.

Freesaa sipuli, purista joukkoon valkosipuli ja lisää parsakaalit, paprikat ja munakoisot (kannattaa kuutioida niin kypsyy nopsaan). Anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla. Mausta mustapippurilla ja yrteillä. Suolaa ei välttämättä tarvita, koska sitä on luultavimmin jäänyt munakoisoihin. Lisää kuutioitu feta ja anna vielä hautua hetken. Revi sekaan tuoretta basilikaa. Valmis!

.riikkis

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Munakoisoa soisi kyllä näkyvän paljon enemmän! En ymmärrä miten joku voi olla pitämättä siitä?!
Mainio blogi teillä :)

P kirjoitti...

Kiitos kehuista :)

Munakoisoa kyllä löytyy ihan äärimmäisen harvoin ravintoiden listoiltakaan, vaikka siitä saa aikaiseksi vaikka mitä. Etenkin munakoiso ja mozzarella on mainio pari!

.riikkis

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavia ruokia taas. Vesi kielellä kolusin blogianne.

Itse en tykkää munakoisosta yhtään. :/ Sain jonkun sortin trauman siitä kerran kun sitä oli semmosena karseena lötkönä kasvislasagnen seassa. Se muistuttaa koostumukseltaan sieniä, ja mä en sieniäkään voi sietää. Semmosia limalöllöjä, yyh. Bhrigu sen sijaan rakastaa munakoisoa ja hän on sitä mieltä, että mä en ole syönyt oikein laitettua munakoisoa ja siksi en pidä siitä.

P kirjoitti...

Makuasioitahan nuo, Laura :). Munakoiso pitäisi ensin itkettää, että siitä lähtee nestettä ja kitkeryyttä. Mutta onhan se sellainen raaka-aine, mikä on tosi helppo pilata. Mä kyllä tykkään sienistäkin, että eipä silti.

Mulla on puolestaan ikuiset traumat kesäkeitosta, kiitos kouluruokailun. En pysty syömään mitään maitopohjaisia keittoja...

.riikkis