perjantai 20. helmikuuta 2009

Meksikolaista ystävänpäivän kunniaksi


Juhlistimme ystävänpäivää ruoan, juoman, livemusiikin ja tietenkin ystävien merkeissä viime viikonloppuna. Ruoan piti olla helppoa, nopeaa ja pitkin iltaa syötävää. Päädyttiin jotenkin kummassa taas meksikolaiseen. Wrappeja oikeastaan testattiin jo uuden vuoden aattona, toimivat silloinkin!

Pöytään katettiin siis vuohenjuusto-wrappeja, pähkinäistä salaattia, tortillalastuja ja salsaa. Juomaksi mainiota Ecussonia (kuivaa siideriä) ja mansikkamargaritoja.

Vuohenjuusto-wrapit (noin viidelle)

paketti tortillalettuja
satsi guacamolea
purkki mietoja jalapenoja
vajaa paketti vuohenjuustoa
tuoretta korianteria

Voitele tortillalettu guacamolella. Ripottele päälle pilkottuja jalapenoja, vuohenjuustosiivuja ja tuoretta korianteria. Rullaa tiukaksi pötköksi. Kiedo wrapit kelmuun ja laita jääkaappiin tekeytymään noin tunniksi. Leikkaa sen jälkeen vähän vinottain reiluiksi suupaloiksi.

Pähkinäinen salaatti (noin viidelle)

kahta erilaista salaattia, vaikkapa jääsalaattia ja rucolaa
hunajamelonia
kurkkua
paahdettuja cashew-pähkinöitä

kastikkeeksi: oliiviöljyä, balsamicoa, puristettu valkosipulin kynsi, loraus sitruunamehua ja pari kierrosta mustapippuria myllystä.

Ensin paahdetaan cashew-pähkinät. Hommaan käy tavallinen paistinpannu ja mitään rasvaa ei tarvita. Kun pähkinät alkavat saada väriä, siirrä ne sivuun jäähtymään. Sekoita sillä välin muut salaattiainekset. Kaada kastike salaatin päälle juuri ennen tarjoilua ja lisää viimeksi pähkinät.





.riikkis

Ei kommentteja: