maanantai 5. tammikuuta 2009

Intialainen kasviscurry ja naan-leipä

Loma on kyllä siitä mahtava juttu, että kerrankin tulee tehtyä vähän muutakin kuin sitä nopeaa peruspastaa. Tämä kasviscurry tulee kyllä nopsaan, mutta naan-leipää ei kannata alkaa väsäämään verensokeri kauhean alhaalla. Helppo ja aika nopea tehtävä sekin on, mutta ehkei silloin kun maha kurnii jo valmiiksi.

Kasviscurryn ainekset (noin kolme annosta):

punasipuli
pieni kukkakaali
puoli rasiaa-rasia herkkusieniä
purkki kookosmaitoa
kaksi valkosipulinkynttä
1 rkl raastettua inkivääriä
1 rkl intialaista mietoa currytahnaa (ensim. Rajah tai Patak´s)
2 rkl tomaattipyrettä
1 tl jauhettua jeeraa
kuivattua chilipalko
suolaa, mustapippuria

Freesataan sipulit pannulla, puristetaan joukkoon valkosipuli. Lisätään aika pieneksi pilkotut kukkakaalit ja sienet ja paistellaan hetki. Lisätään currytahna, inkivääri ja tomaattipyre. Paistellaan taas hetki ja lisätään kookosmaito plus loput mausteet. Annetaan hautua kannen alla, kunnes kukkakaali on kypsää. Mausteita voi tietenkin lisäillä matkan varrella. Noilla määrillä tulee aika mieto setti. Kaveriksi keitetään basmatiriisiä.

Naan-leipä (ohje sovellettu Kasvisruokia Aasiasta -kirjasta) :

1 dl vettä
25 g hiivaa
2 dl maustamatonta jugurttia
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
1 rkl siirappia
2 tl jeeran siemeniä
noin 6 dl vehnäjauhoa

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita keitokseen jugurtti, öljy, suola, siirappi ja jeera. Mä olen käyttänyt turkkilaista "partaäijää", eli sellaista paksua maustamatonta jugurttia. Toki sellainen ihan perus bulgarianjugurtti ajaa asiansa. Seokseen lisätään ensin 4 dl vehnäjauhoa ja sitten loput jauhot alustetaan sekaan. Kohotetaan vartin verran. Leivotaan neljäksi sentin paksuiseksi lätyksi ja kohotetaan taas vartti. Voidellaan öljyllä ja paistetaan 250 asteessa mielellään grillivastuksella noin viisi minuuttia.

Naan-leipä on mun mielestä parasta dipattuna raita-kastikkeeseen. Oikaisin vähän dipin teossa ja ostin valmiin Santa Marian Raita-pussin. Siihen sekoitetaan kaksi desiä partaäijää ja desi raastettua kurkkua, niin hyvä tulee.

Ja kas ruoka on valmista! Ja tuo yllä oleva kuva tosi ruma. Parempia kuvauskelejä ja ennen kaikkea enempää valoa odotellessa...

.riikkis

Ei kommentteja: