torstai 29. tammikuuta 2009

Jugurttinen lohikastike

Tämmöisen kokkailin ja kehittelin tuossa yksi päivä kun piti päästä vanhenevasta turkkilaisesta jugurtista eroon. Harmi vaan että unohtui ottaa kuva. Jostain syystä nämä intialaistyyppiset kastikkeet onnistuu minulla aina hyvin. En tiedä mistä johtuu, sillä en edes ole mikään intialaisen ystävä. Toisin kuin vaimoni. Koko tämän reseptin salaisuus on lohen marinadissa. Ideat marinadiin kokosin netin eri resepteistä ja loppu omasta päästä.

Marinadi:
2 rkl sambal oelek
½ tl korianteria, jauhettu
½ tl kanelia
½ tl neilikkaa
1 tl inkivääritahnaa
½ tl tandoorimaustetta, jauhettu
3 rkl oliiviöljy
1 rkl teriyaki kastiketta
1½ tl hunajaa
suolaa oman maun mukaan

300g lohisuikaleita, maustamaton
1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
2 rkl tomaattipyrettä
2 dl turkkilaista jugurttia
pippuria
( jos tuntuu että suolan tarvetta niin sittten sitä)

Tee marinadi ja sekoita lohisuikaleet siihen. Anna marinoitua ainakin 2 tuntia. Kaada marinoituneet lohet pannulle paistumaan ja kaavi kaikki marinadi mukaan. Laita samalla pannulle pilkottu sipuli ja valkosipuli. Lohisuikaleiden kypsyttyä pienennä levyn lämpöä ja laita jugurtti sekaan sekä tomaattipyre. Jugurtti ei saa kiehua. Hauduta kastiketta vielä 10 min ja mausta pippurilla ja suolalla oman maun mukaan. Suolaa ei välttämättä tarvitse.

Keitä kastikkeen kanssa riisiä ja tee vaikka raikkautta tuomaan kylmä jugurttikastike. Minun jugurttikastike oli seuraavanlainen.

1dl turkkilaista jugurttia
5 cm pätkä pieneksi pilkottua kurkkua
valkosipulia
suolaa
sokeria
pippuria
yrttisekoitusta
sitruunamehua
ripaus chilitahnaa


-Pauli-

Ei kommentteja: